Tapahtumajaosto

Tapahtumajaosto toimii tapahtumavastaavan ja muiden toimijoiden apuna tapahtumissa ja niiden järjestämisessä. Tapahtumajaostoon kuuluu tapahtumavastaava, joka toimii myös tapahtumajaoston puheenjohtajana. Lisäksi kokoonpanoon kuuluvat 5-10 valittua tapahtumajaoston varsinaista jäsentä.

Tapahtumajaosto (aikaisemmalta nimeltään tapahtumatoimikunnan hallitus) perustettiin ensi kertaa syksyllä 2015 ja se aloitti toimintansa vuoden 2016 alussa. Tapahtumajaostoon kuuluu tapahtumavastaava, joka toimii myös tapahtumajaoston puheenjohtajana. Lisäksi kokoonpanoon kuuluvat 5-10 valittua tapahtumajaoston varsinaista jäsentä.

Tapahtumajaosto eroaa hieman muista toimijoista siinä, että he auttavat lähes kaikissa tapahtumissa ja kaikkia toimijoita. Tapahtumavastaavalle he ovat korvaamaton apu. Olemme pyrkineet uudistamaan tapahtumajaoston toimintaa ottamalla heidät vielä enemmän mukaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen. Tapahtumajaoston jäsenet antavat ideoita uusiin tapahtumiin, suunnittelevat haalarimerkkejä, pitävät rasteja ja kaikkea muuta. Seuraavana edessä on legendaarisen Lex on the Beachin järjestäminen, mikä on perinteisesti ollut tapahtumajaoston järjestämä.

Kokoonnumme vuoden mittaan sovitusti, yleensä kerran kuukaudessa. Tämän lisäksi on muutamia tapahtumajaoston omia virkistäytymisiä, joissa tutustutaan porukalla vielä paremmin! Tapahtumajaostossa pääsetkin osaksi mahtavaa porukkaa, joka vaikuttaa opiskelukulttuurin mielenkiintoisimpaan sektoriin eli tietenkin tapahtumiin sekä niiden sisältöön. Kaupan päälle tulevat kokemus Lexin toiminnasta, uudet tuttavuudet ja ystävyyssuhteet!