Vuosijuhlat

Vuosijuhlat ovat yksi vuoden hienoista kohokohdista.

Ohjeita juhlijoille

Frakki tai tumma puku

Vuosjuhlien pukukoodina on frakki, tumma puku, juhlapuku tai iltapuku. Frakin ja tumman puvun välillä valittaessa, akateemista juhlaa varten pukeudutaan tavallisesti frakkiin, koska kyseessä on kello 18 jälkeen oleva juhlatilaisuus, mutta myös tummassa puvussa voi saapua, mikäli ei frakkia omista taikka ole vuokrannut. Jos vuosijuhliin osallistumisesta aikoo kuitenkin tehdä perinteen, tulee frakin osto loppupeleissä varmaankin halvemmaksi kuin jokavuotinen vuokraus. Smokki tai muut yhdistelmät eivät milloinkaan ole vaihtoehto frakille. Jos valitset asuksi tumman puvun, sen tulee olla musta, tumman harmaa tai syvän tummansininen. Liituraita ei sovi akateemisen juhlan tyyliin. Syytä on myös huomauttaa, että frakin kanssa käytettävä solmuke ja taskuliina ovat valkoiset, mutta sukat mustat. Kunniamitalit ripustetaan vasempaan rintapieleen, eikä silloin pueta taskuliinaa. Tämä koskee myös kv-mitaleja.

Lex järjestää frakkien sovitus- ja ostomahdollisuuden vuosijuhlia varten kevään aikana. 

Pukeuduttaessa frakkiin tai tummaan pukuun, voi pukeutumista värittää esimerkiksi rintakukalla. Rannekelloa ei missään tapauksessa käytetä frakin kanssa. Taskukelloa voi toki käyttää, mutta sekin on pidettävä piilossa. Kokonaisuuden viimeistelevät kunniamerkit sekä ainejärjestönauha. Nauhan tulee kulkea frakin liivin alla oikean olkapään yli vasemmalle lantiolle. Kaikilla lexiläisillä on mahdollisuus käyttää Lexin omaa jäsennauhaa, jota voi ostaa Lex Libriltä.

Juhlapuku tai iltapuku

Mikäli vuosijuhliin haluaa pukeutua mekkoon, etiketin mukaan valinta tehdään juhla- ja iltapuvun välillä. Mikäli osallistut juhlaan avecin kanssa, joka pukeutuu frakkiin tai tummaan pukuun, valitaan frakin kanssa usein juhlapuku, ja tumman puvun kanssa iltapuku. Puvun yksityiskohdat ja asusteet ovat vapaasti valittavissa. Juhlapuvun kanssa käytetäänkin usein näyttäviä koruja, huiveja tai pitkiä hanskoja. Jos asukokonaisuuteen kuuluvat käsineet, sormukset puetaan käsineiden alle. Juhla- tai iltapuvun kanssa on sallittua kantaa ranteessaan siroa korukelloa. Kello tai rannekoru puetaan käsineiden päälle. Käsineiden kanssa on syytä muistaa myös että on soveliasta riisua ne ruokailun ajaksi. Kättelyn ja tanssin voi suorittaa käsineet kädessä. Myös juhla- tai iltapuvun kanssa käytetään kunniamerkkejä sekä järjestönauhaa, josta taitellaan rusetti vasemman rinnan päälle, paksu raita ylöspäin, keskimmäinen raita vasemmalle. Taittelu-ohjeen ja nauhan saa toimistolta.

Vähintäänkin yhtä tärkeää, kuin puvun valinta, on muistaa huolitellut hiukset. Vapaina hulmuavat pitkät hiukset eivät sovi juhlatilanteeseen.

Jos juhliin valmistautuminen tuottaa päänvaivaa, älä murehdi. Osallistu Lexin Tanssi- ja etikettikurssille, joka järjestetään vuosittain muutamaa viikkoa ennen vuosijuhlia.

Cocktaileilta pääjuhlaan

Marsalkat toivovat juhlaväen saapuvan ajoissa paikalle, ettei ohjelma viivästyisi. Tilaisuudessa juhliin kutsuttujen ainejärjestöjen ja ylioppilaskuntien edustajat esittävät tervehdyksensä juhlivalle Lex ry:lle. Myös stipendit ja huomionosoitukset jaetaan cocktaileilla. Virallisen puolen jälkeen nautitaan kuohuviiniä sekä seurustellaan vapaasti muiden juhlavieraiden kanssa. Cocktaileilta siirrytään kuljetuksin itse pääjuhlaan. Cocktail-tilaisuus on tarkoitettu tervehdyksen esittäjille.

Plaseerauksesta huolehtivat vuosijuhlamarsalkat. Toimita toiveesi pöytäseurasta ja tieto mahdollisesta erikoisruokavaliostasi marskeille ilmoittautumisen yhteydessä. Heti kun juhlasalin ovet on avattu, voivat vieraat suunnistaa omille paikoilleen. Vieraat jäävät seisten odottamaan kunniavieraiden sisäänkuuluttamista. Kun kunniavieraat ovat saapuneet ja lippuseremonia on ohi, istuudutaan pöytiin. Marsalkat toivottavat juhlaväen tervetulleeksi ja Lexin puheenjohtaja viihdyttää laulullaan sekä kohottaa ensimmäisen snapsin. Jatkossa laulunjohtaja huolehtii, että jokainen snapsi saa kyytipojakseen riittävän pontevan laulun tai päinvastoin.

Conference, conference!

Puheiden ja muiden ohjelmanumeroiden ajaksi ruokailu ja puhuminen taukoavat. Koska juhlatilassa on alkoholitarjoilua, ei taskumattien (avoin) käyttö pääsalissa ole suotavaa. Sen sijaan nk. conferencella voit huoletta nauttia taskumatin antimista. Conferencen tulisi olla sekä spontaani että lyhyt virkistäytyminen puuterointihuoneessa. Jos conferencesi pitkittyy niin, että ohjelma juhlasalissa on ehtinyt palatessasi alkaa, on sopivinta odottaa ovien ulkopuolella esityksen loppumista ja palata saliin vasta ohjelman jälkeen. Juhlatilasta ei saa poistua ennen pääruokaa kuin ainoastaan hätätapauksessa.

Seuralaisten valinta illan loppuhuipennukseen, tansseihin, kannattaa tehdä jo alkuillasta. Vuosijuhlamarsalkat painattavat tänäkin vuonna käsiohjelmaan tanssikortin. Varaa siis illaksi mukaan kynä kortin täyttämistä varten. Kyniä on tarjolla myös vuosijuhlien narikassa. Orkesterilla on vapaat kädet soittaa juhlatunnelmaan sopivaa musiikkia. Valssin sekä muiden tanssien osalta koreografian ja askeleiden sujuvuuden varmistat parhaiten Lexin tanssikurssilla.

Tupakointi on sallittua ainoastaan erillisissä tupakointitiloissa. Pöydillä ja tuoleilla seisominen, toisin kuin sitseillä, on ehdottoman kiellettyä! 

Jatkot, jatkot

Vuosijuhlilta juhlakansa suuntaa jatkoille ja niiden jälkeen vielä näiden jatkoille. Seuraavana päivä käytännöllisin juhlatamine on haalari, kun vuorossa on Pohjoismaiden kuuluisin Sillis.

Kirjoituksen pohjana on käytetty Tiina Metson: Tapaillaan – Akateemisia juhlia ja tapoja.