Spexjaosto

Omstart! Kohtaus jatkuu pöydän alla!

Tervetuloa speksin pariin!

Speksi on interaktiivista opiskelijateatteria, jossa yleisö vaikuttaa esityksen kulkuun. Kuka tahansa voi huutaa ”Omstart!”, jolloin edelliset repliikit esitetään uudestaan pienin muutoksin. Omstartiin voi myös liittää ohjeita, kuten ”Samma på svenska” tai ”Basisti kertoo vitsin”, jotka ohjaavat esitystä yleisön toiveiden mukaiseksi. 

LexSpex on yksi Turun seitsemästä speksistä, ja olemme olleet viihdyttämässä opiskelijakansaa jo yli 10 vuoden ajan! Lexin alla toimiva speksi kokoaa joka vuosi huikean produktion lavalle huhtikuun paikkeilla. Näytösviikko ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, vaan järjestämme toimintaa ympäri vuoden. Syksyllä käsikirjoitustiimi työstää esityksen juonta, ja pidämme myös avoimia tanssi- ja improharjoituksia, ja bändi treenaa ympäri vuoden keikkaillen aina sopivan tilaisuuden tullen. Keväällä aloitamme totisen valmistautumisen esityksiin niin näytelmätreenien kuin erilaisten taustatiimien voimin: lavalle ei päästäisi ilman puvustusta, lavastusta, markkinointitiimiä ja monia muita avuliaita käsiä. Speksaajat järjestävät myös virkistystoimintaa, jossa on usein mukana myös muiden speksien jäseniä, eli olemme oiva alusta poikkitieteellisyydelle!

Heräsikö kiinnostus? Nykäise meitä hihasta tai ilmesty johonkin LexSpexin tapahtumaan!

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä tuottajiin!

Vuoden 2026-2027 produktion vastaavat:

Tuottajat:
Viivi Kiviniemi (viekiv@utu.fi)
Eerika Poikolainen (eekpoi@utu.fi)

Interspeksuaalivastaava
Amanda Vaija
Helena Saari

Bändivastaava
Eevi Gustafsson

Tanssivastaava
Lotta Haapaniemi
Jenni Viitanen

Lauluvastaava
Santeri Korsi

Virkistysvastaava
Suvianna Härkisuo
Nelli Tervevuori
Joonas Hallman

Lavastusvastaava
Marianna Eronen

Tekniikkavastaava
Oskari Ahonen

Käsikirjoitusvastaava
Helin Leini