LEX logo

Uusia henkilövalintoja oikeusaputoimikunnassa ja Spexissä

Lexissä on tehty uusia henkilövalintoja.

Oikeusaputoimikuntaa kasvatettiin viidellä hengellä. Toimikuntaan uusiksi jäseniksi valittiin Jasmine Jansson, Sara Karhu, Saara Karttunen, Matias Kinnunen ja Jenni Ollila.

Vuoden 2017 Lex Spexin tuottajaksi valittiin Nea Peltoniemi ja bändivastaaviksi Alex Lahtinen ja Mikko Mäki-Ilola.

Spexin ohjaajan, käsikirjoitusvastaavan ja tanssivastaavan valintojen osalta asiaan palataan uudestaan syksyllä. Mikäli kuitenkin kiinnostus tehtäviä kohtaan herää ennen uutta hakukuulutusta, ole yhteydessä Nea Peltoniemeen nea.h.peltoniemi@utu.fi.

Onnittelut valituille ja onnea sekä menestystä tehtävään!


Hei nämäkin voisivat kiinnostaa sinua!