Edunvalvonnan ajankohtaista 3/2026

Edunvalvonnan ajankohtaista:

  • Koulutustoimikunnan kokouksessa 9.3.2026 keskusteltiin muun muassa seuraavista asioista:
    • Aloituspaikkamääristä:
      • Esitettiin, ettei oikeustieteellinen tiedekunta nosta aloituspaikkojen määrää seuraavien kahden vuoden 2027 ja 2028 aikana. 
      • Tämä on opiskelijoiden kovan työn tulosta! Tiedekunta on kuullut meidän kantamme ja näkemyksemme, minkä seurauksena aloituspaikkoja ei nosteta. 
    • Opetussuunnitelman täydentämisestä:
      • Keskusteliin uuden opintojakson lisäämisestä opinto-oppaaseen. Uusi opintojakso olisi “Tiedustelutoiminnan oikeudellinen sääntely.” 
    • Kandipalautteesta:
      • Kandipalautteessa nousi esiin erityisesti tarve saada opettajilta enemmän palautetta opintoinnoista sekä ON-opinnäytetyön ohjauksesta. Lisäksi esiin nousi toive nykyistä laajemmasta vuorovaikutuksesta opetushenkilökunnan kanssa. Avoimissa vastauksissa korostettiin palautteen antamista numeerisen arvion lisäksi myös kirjallista, sanallista ja henkilökohtaista palautetta. 
      • Ratkaisuina keskusteltiin esimerkiksi palautetilaisuuksien järjestämisestä sekä yleisluontoisen tenttipalautteen antamisesta tenttikierroksen jälkeen.
    • Ohjauksen kehittämisen projektista:
      • Tiedekunnassa on tarkoitus käynnisrää kehittämisprojektit osana ohjauksen kehittämisen toimenpidesuunnitelmaa 2025–2028 Turun yliopistossa. Kokouksessa päätettiin ottaa kehittämiskohteeksi seminaariohjauksen kehittäminen ja työryhmän suunnittelemaan sitä. Opiskelijaedustajaksi valittiin opintovastaava Zozan Altun edustamaan oikeustieteen opiskelijoita. 
    • Opetuksen RoundTable -tilaisuuden jatkotoimista.
    • Oikeudenalaopinnoista.
      • Ensi syksynä ensimmäisen vuoden oikeudealaopintojen suoritusaikataulua pidennetään. Toisen ja kolmannen vuoden oikeudenalaopintojen pidentämisestä käydään vielä myöhemmin lisää keskustelua. Pohdittiin myös yhden toisen vuoden kurssin siirtämistä kolmannelle vuodelle. 
  • JOY-kysely julkaistiin 9.3.2026:
    • Palautetta kerättiin Lexin toiminnasta, opinnoista ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta Lexissä uudistetun jäsen-, opinto- ja yhdenvertaisuuskyselyn avulla!
      • Tarkemmin tuloksia käydään läpi opintoasiaintoimikunnan avoimessa kokouksessa 22.4.2026.
  • Opintojaoston kokous pidettiin 22.3.2026. Kokouksessa keskusteltiin muun muassa:
    • Ympäristöoikeuden tentistä:
      • Tentissä oli epäselvyyttä siitä, oliko yhdessä oikeustapaustehtävässä valinnaisuutta. Asiasta on keskusteltu vastuuopettajan kanssa eikä virhe koidu opiskelijoiden vahingoksi. 
    • Oikeushistorian kurssista:
      • Tenttialueesta oli jätetty pois tiettyjä sivuja, vaikka niistä oli kuitenkin tenttipatteristossa kysymyksiä. Asiasta on keskusteltu vastuuopettajan kanssa, ja tenttipatteristosta poistetaan kysymykset, jotka ulottuvat tenttialueen ulkopuolelle.
      • Lisäksi kurssialustalla oli edelleen aiempien vuosien opiskelijoita, minkä vuoksi opettajan sähköpostiviestit olivat lähteneet myös henkilöille, jotka olivat jo suorittaneet kurssin. Asiasta on ilmoitettu vastuuopettajalle, ja tilanteen pitäisi nyt olla korjattu.
    • Insolvenssioikeuden luento
      • Opinto-oppaaseen oli merkitty luennon aloitusaika virheellisesti. Tämän virheen seurauksena opiskelijat, jotka eivät päässeet luennolle eivät saa poissaolomerkintää.
    • Maankäyttö- ja rakennuslain erikoistumisjakson luennot
      • Vastuuopettaja ilmoitti, ettei pidä sovittuja luentoja. Asiasta on keskusteltu tiedekunnan kanssa, ja tiedekunta on puolestaan ollut yhteydessä vastuuopettajaan.
    • Legal English 3 ja 4
      • Opiskelijoiden keskuudessa on herännyt huoli siitä, että heidän vastauksiaan syötetään tekoälyohjelmiin ilman opiskelijoiden suostumusta. Asia on vielä selvityksessä.
  • Muuta:
    • Aloituspaikat tulevat nousemaan Suomen oikeustieteellisissä tiedekunnissa tänä vuonna melkein 80 paikalla yhteensä. Vaikka Turun yliopisto ei lähtenyt OKM-kirjeessä olevaan ehdotukseen niin tiedossamme on, että valitettavasti muut yliopistot saivat paikkoja OKM:n hakemuksen perusteella. Eli toisaalta hyviä uutisia Turussa on se, että seuraavalle kahdelle vuodelle eli vuosille 2027 ja 2028 ei nosteta aloituspaikkoja mutta muihin tiedekuntiin aloituspaikat tulevat mahdollisesti nousemaan. 


Hei nämäkin voisivat kiinnostaa sinua!