Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Kirjaudu sisään

Toimikunnat

Toimikunnat tekevät suurimman osan yhdistyksen käytännön työstä, eli toimialansa mukaan esimerkiksi järjestävät tapahtumia, huolehtivat varojenkeruusta tai vastaavat tiedottamisesta. Lisäksi jokainen toimikunta vuorollaan huolehtii Kirkkotien valvonnasta ja siivoamisesta. Yksittäinen toimikunta saa toteuttaa ideoitaan melko vapaasti, mutta yleisinä rajoina ovat tietysti hallituksen ja yhdistyksen kokouksen tekemät päätökset.

Toimikuntia on kaikkiaan kahdeksan: taloustoimikunta, tiedotustoimikunta, liikuntatoimikunta, opintoasiaintoimikunta, kulttuuritoimikunta, ulkoasiaintoimikunta, ohjelmatoimikunta ja klubitoimikunta sekä lisäksi LexPressin toimituskunta. Toimikuntia johtaa aina kunkin toimikunnan puheenjohtaja. Toimikuntalaisia toimikunnissa on vaihtelevia määriä aina tarpeen ja toimikuntalaisten aktiivisuuden mukaan.

Toimikuntiin voi tulla mukaan jokainen halukas vuosikurssista riippumatta. Jokaiselle innokkaalle toimikuntalaiselle löytyy takuulla mielekästä tehtävää. Toimikunnat kokoontuvat aina tarpeen mukaan ja kokouspaikkana toimii useimmiten Toimisto. Kokoukset ovat avoimia kaikille Lexin jäsenille, riippumatta siitä onko aikaisemmin ollut mukana kyseisessä toimikunnassa. Tarjolla on useimmiten pientä kokouspurtavaa. Toimikuntien kokouksista ilmoitetaan Calonialla sijaitsevalla ilmoitustaululla ja sähköpostitse. Lexin eri toimikunnilla on omia sähköpostilistojaan, joita käytetään toimikunnan sisäiseen viestintään. Mikäli haluat liittyä jonkin toimikunnan sähköpostilistalle lähetä sähköpostia kyseessä olevan toimikunnan pj:lle.Toimikuntakaavio

Oikeustieteen Ylioppilaiden Yhdistys LEX RY