Kysytyt ja vastatut

Kysytyt ja vastatut


Fuksiviikon tapahtumissa on mukana sellaisia, joihin pukukoodiksi on laitettu haalarit. Haalarit fuksi kuitenkin voi saada vasta toogabileiden jälkeen. Miten siis fuksin tulee pukeutua tapahtumaan, jonka pukukoodina on haalarit?

Fuksiviikon tapahtumakalenteriin näillä Lexin sivuilla on merkitty maanantain ja tiistain kohdalle pukukoodiksi "Siisti". Keskiviikon ja torstain kohdalla on merkitty pukukoodiksi "Haalarit". Fuksien pukukoodina koko fuksiviikon ajan on kuitenkin "Siisti", sillä fuksit saavat legendaariset bolognanpunaiset haalarinsa vasta toogabileiden jälkeen täyttä fuksipassia vastaan. Kuitenkin vanhemmat tieteenharjoittajat voivat kiskoa päällensä haalarit keskiviikkona ja torstaina, jos tulevat aistimaan fuksiviikon tunnelmaa. Siisti pukukoodi tarkoittaa sitä, että niin tiedekunnan päiväohjelmaan kuin Lexin iltaohjelmaan voi tulla omana itsenään sellaisissa vaatteissa, joista itse pitää. Yliopistoon voi laittaa päällensä siistin ja normaalin kouluvaatetuksen, yhtään paineita ei kannata vaatetuksesta ottaa :)

Kuinka paljon kurssikirjoja joutuu ostamaan, vai onko niitä helppo saada esim. kirjastojen kautta? Tuntuisi näin mututuntumalla, ettei kaikille kurssin osallistujille riittäisi kirjaa lähialueen kirjastoista. Onko lakikirjojen ostaminen mielestänne järkevää opiskelujen alkuvaiheessa? Kiitos vastauksesta! 

Olet oikeassa. Etenkin opintojen alkuvaiheiden kursseilla (perusopinnot, oikeudenalojen perusteet) on niin paljon osallistujia, ettei kirjoja yleensä riitä kaikille. Kurssikirjoja kannattaa yliopiston kirjastojen lisäksi metsästää esimerkiksi Turun kaupunginkirjastosta sekä Lexin kirjastosta yhdistyksen toimistolla. Ulkopaikkakuntalaisille lisäksi vinkkinä, että kurssikirjoja saattaa löytyä myös kotipaikkakuntienne kirjastoista. 

Hyvin yleistä on kopioida kurssikirjat omaan käyttöönsä. Kopiointi onnistuu mm. yliopiston kurssikirjastolla Educariumilla ja Hämeenkadulla sijaitsevassa Granossa, jossa kopiokortista saa opiskelija-alennuksen. Yleensä kurssikirjoista on olemassa kappaleita yön yli -lainoihin, jollaisen aikana kirjan ehtii mukavasti kopioida. Valmiita kopioita kannattaa myös kysellä vuosikurssikavereilta sekä vanhemmiltakin tieteenharjoittajilta.

Mikäli kurssi- tai lakikirjoja haluaa hankkia omakseen, kannattaa se ehdottomasti tehdä edullisesti Lex Librin kautta. Lakikirjojen ostaminen on opiskelijalle melko suuri investointi. Hyvältähän lakikirjat näyttävät kirjahyllyssä, mutta kätevämmin säädösteksteihin pääsee kiinni netissä erilaisten säädöstietopalvelujen kautta. Ilmaisen Finlex-tietokannan lisäksi utu-tunnuksilla pystyt käyttämään useampia maksullisia tietokantoja.

Milloin luennoille ilmoittaudutaan, ja saavatko fuksit jotain infoa asiasta? 

Perusopintojen ja oikeudenalojen perusteiden kursseille ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan riittää, että löydät tiesi luentosaliin! Näiden kurssien osalta on kuitenkin muistettava ilmoittautua tenttiin NettiOpsussa viikkoa ennen tenttipäivää. NettiOpsuun kirjautuaksesi tarvitset utu-tunnukset, jotka saat käyttöön hyväksymiskirjeen mukana tulleita ohjeita noudattamalla.

Kieliopintojen, valinnaisten opintojen, erikoistumisjaksojen ja syventävien opintojen kursseille sen sijaan täytyy ilmoittautua ennakkoon. Kursseille ilmoittautuminen tehdään niin ikään NettiOpsussa.

Ensimmäisen vuoden opiskelijan täytyy huolehtia kurssi-ilmoittautumisesta ensin kieliopintojen osalta, sillä aineopinnoista fuksit suorittavat aluksi lähinnä perusopintoja ja oikeudenalojen perusteita. Kieliopintoihin ilmoittaudutaan syyskuun alussa.

Tuutorisi opastaa varmasti Sinua NettiOpsun käytössä ja kurssi- sekä tentti-ilmoittautumisissa Fuksiviikon aikana. Tämän lisäksi ilmoittautumisista löydät hyödyllistä tietoa tiedekunnan opinto-oppaasta, joka on luettavissa sähköisenä NettiOpsussa tai jonka voit lunastaa itsellesi paperiversiona Lex Libriltä.

Kuka voi olla Lexin jäsen ja miten voin liittyä?

Lexin jäseneksi voi liittyä Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa opintojaan suorittava opiskelija.

Kun himoittu paikka Turun oikeustieteellisessä tiedekunnassa on sinun, kannattaa liittyä heti Lexin jäseneksi, jolloin saat itsellesi joukon kullanarvoisia etuja, mahdollisuuden osallistua tapahtumiin ja ainejärjestön valvomaan etujasi opiskelijana. Lexiläisenä pystyt hankkimaan itsellesi myös käyttäjätunnukset Lexin nettisivuille ja mahdollisuuden liittyä Lakimiesliiton opiskelijajäseneksi. Kaiken lisäksi lexiläisyys on elämäntapa!

Lexin jäseneksi voit liittyä kätevimmin täyttämällä sen jälkeen Lexin sivuilta jäsentietolomakkeen ja maksamalla 28 euron kertaluontoisen jäsenmaksun Lexin tilille. Maksuohjeet lähetetään täytettyäsi jäsentietolomakkeen.

Tulosta lopuksi itsellesi maksukuitti ja käy toimistolla hakemassa itsellesi Lexin jäsentarra opiskelijakorttiisi.

Mitä fuksiviikon ekalle päivällä pitää ottaa mukaan? Entä lähetetäänkö uusille opiskelijoille postissa jotain lisäinfoa vielä elokuun aikana ennen opiskelujen alkua?

Kuten "kunnon koululaisen" (lue: opiskelijan) kuuluu, niin kynä, muistiinpanovälineet ja kalenteri ovat hyödyllisiä ensimmäisenä päivänä. Muuten et tarvitse mukaan mitään ihmeellistä, tärkeintä on, että saavut paikalle Calonialle maanantaiaamuna - siitä kaikki lähtee! Varsinaista lisäinformaatiota ei tule fukseille enää tiedekunnalta, mutta tuutorit lähettävät omille ryhmäläisilleen tervehdyksen noin viikko ennen Fuksiviikon alkua. Samalla saat tietää oman tuutorisi!

Mitä fuksipisteet ovat ja mistä niitä saa?

Jokainen fuksi saa fuksiviikon alkajaisiksi omalta tuutoriltaan Fuksipassin, johon fuksit keräävät leimoja eli fuksipisteitä. Fuksipassissa on omat paikkansa pelimiespisteille, toimikuntapisteille ja tapahtumapisteille. Fuksipisteitä fukseille voivat antaa vain Lexin hallituksen jäsenet sekä toimihenkilöt ja fuksien tuleekin olla tarkkoja sen suhteen keneltä pisteen loppujen lopuksi saavat, sillä takuulla löytyy vanhempia tieteenharjoittajia, jotka lupailevat katteettomia fuksipisteitä. Koko fuksipisteiden keräämisen taustalla on sääntö, että ne fuksit, jotka ovat keränneet Fuksipassinsa täyteen, voivat lunastaa Lexin toimistolta itselleen uutuuttaan kiiltävät viininpunaiset Lexin haalarit.

Pelimiespisteet ovat pisteitä mauttomista, mutta näyttävistä suorituksista. Tapahtumapisteitä voi kerätä fuksien järjestämiin Toogabileisiin asti käymällä erilaisissa Lexin tapahtumissa. Muistathan, että fuksiviikko on kokonaisuudessaan yksi tapahtuma, joten se oikeuttaa vain yhteen leimaan. 

Toimikuntapisteitä saa aktiivisesta toimikuntalaisuudesta, jonka voi osoittaa tekemällä esim. Kirkkotie-bileissä juomanjako- ja narikkavuoroja, auttamalla tapahtumien järjestelyissä, kirjoittamalla LexPressiin tai Cal§ariin tai lähtemällä kv-viikolle! Myös toimikuntakokoukset osoittavat aktiivisuutta, mutta toimikuntakokouksista leimoja saa maksimissaan kaksi kappaletta; kolme muuta leimaa on hankittava muulla toimikunta-aktiivisuudella.

Voiko haalarit lunastaa vaikka fuksipassi ei olisikaan täynnä leimoja, jos ei vaikkapa ehdi käydä tapahtumissa ja toimikuntakokouksissa esim. terveydellisistä syistä?

Ilman täynnä olevaa Fuksipassia haalarit voi hankkia vasta seuraavana keväänä. Tapahtumapisteitä on tarjolla useasta kymmenestä eri tapahtumasta ennen Toogia ja toimikuntapisteitäkin on mahdollista kerätä useista eri toimikuntanakeista, vaikka toimikuntakokouksiin ei pääsisikään osallistumaan.

Voiko haalarit saada vaikka ei osallistuisi Lexin fuksiviikon ohjelmaan, jos sellainen ei vaan kiinnosta, vaan pikemminkin ahdistaa?

Fuksipassiin (täysi fuksipassi oikeuttaa haalariin) kerättäviä leimoja on tarjolla monista muistakin aktiviteeteista kuin Fuksiviikosta - tuutorisi kertoo tarkemmin heti ensimmäisenä päivänä, mistä kaikesta voit saada leimoja. Mikäli vapaamuotoinen ohjelma ja siitä saatavat leimat eivät kiinnosta, voit aina osallistua esim. asiapitoisempaan ohjelmaan opintoasiaintoimikunnassa puuhailemalla, osallistumalla seminaareihin ja klubi-iltoihin tai kirjoittamalla artikkelin ainejärjestölehti LexPressiin. Ne ovat yhtä kelpoja leimoja kuin muutkin! 

Jokaisella fuksillahan on syksy aikaa kerätä leimoja Lexin toiminnasta. Täydellä fuksipassilla hankitut haalarit ovatkin merkki siitä, että olet tutustunut aktiivisesti Lexin toimintaan ja ansainnut yhden lexiläisyyden tärkeimmästä tunnusmerkistä eli bolognanpunaiset haalarit.

Älä siis suotta ahdistu, kenenkään ei ole pakko osallistua, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä jokainen fuksiviikon kokenut voi varmasti suositella sitä lämpimästi! Saat loistavan startin opiskeluvuosiisi, päivällä perehdyt tiedekunnan tarjoamiin infopläjäyksiin ja juuri fuksiviikolla tutustut mahtaviin opiskelijatovereihisi, joita ilman opiskeluaika voi olla tylsää.

Mikä on Lexiläisten laulu?

Lexiläisten laulu on Lexin kansallishymni, joka jokaisen lexiläisen on osattava viimeistään fuksiviikon päätteeksi. Laulu on sanoitettu vuonna 1997, joten kyseinen laulu lähestyy jo hyvää vauhtia teini-ikää. Lexiläisten laulu on tapana laulaa kovaa, mieluusti ryhmässä ja mikäli mahdollista ei-lexiläisille. Lauluun kuuluuva koreografia on myös hyvä olla hallussa, sillä ison lexiläisjoukon esitystä seuratessa on kokemus kuin Kansallisbaletissa.

Lexiläisten laulu

Lakikirjaa luetaan,
viinaa kurkkuun kaadetaan,
Calonian kahvilassa,
aikaa tapetaan.

Huomenna on bileet taas,
klubikselta kaljaa saa,
Kirkkotiellä aamuun asti,
Kikkaa soitetaan.

Humanistit, kemistit,
ekonomit, lääkärit,
yhteiskunnan pohjasakkaa jonnin joutavaa,
Tuomari kun tuomitsee,
niin kaikki vapisee - 
Lexiläiset maailmaa hallitsee!

Lakimieheks’ tahdon tulla, pykälillä brassailla. 
Ongelmia jos on sulla, 
rahasta voin vastailla.

Keitä ovat Emäntä ja Isäntä?

Emäntä ja Isäntä ovat vuosikurssinsa uros- ja naarasjohtajat. He vastaavat Toogien järjestämisestä muu 1. vuosikurssi apunaan sekä seuraavan vuoden Kastajaisista. Emäntä ja Isäntä valitaan Fuksiviikon jälkeen. Äänestää ja ehdolleasettua saavat kaikki 1. vuosikurssin opiskelijat.

Aikaisempien vuosien emännät ja isännät vastaavat mielellään kysymyksiin tehtävään liittyen:

2017: Iida Knaappila (iida.e.knaappila [at] utu.fi) & Henri Vartiainen (henri.j.vartiainen [at] utu.fi)

2016: Stina Hedman (stanhe [at] utu.fi) & Valtteri Otsamo (vaosot [at] utu.fi)

2015: Susanna Kyllöinen (susanna.m.kylloinen [at] utu.fi) & Jarno Piltonen (jarno.h.piltonen [at] utu.fi)

2014: Tiia Mäki (tiemmak [at] utu.fi) & Petteri Virtanen (pypevi [at] utu.fi)
2013: Anniina Mäkikyrö (anhema [at] utu.fi) & Panu Vikberg (pvpvik [at] utu.fi)

Haluan hankkia Lexin haalarit? Miten ja mistä saan ne?

Lexin haalarit ovat haluttua tavaraa ja ne herättävät ihailua siellä missä ikinä liikkuvatkin. Jotta voit saada itsellesi Lexin haalarit, tulee sinun tietysti olla lexiläinen. Fukseille ei haalareita kuitenkaan luovuteta heti ensi kädessä, vaan fuksin tulee osoittaa olevansa aito ja haalarinsa ansaitseva lexiläinen. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaisen fuksin tulee kerätä Fuksipassiinsa riitävä määrä fuksipisteitä, ennen kuin hän voi haalarit itselleen lunastaa. Fuksit voivat lunastaa upeat haalarit itsellensä aikaisintaan Toogabileiden jälkeen.

Mistä näen mitä opintoja voi suorittaa?

Ensimmäinen vuosi on perinteisesti mennyt opintojen suhteen penkin alle, mutta jos silti kuvittelet ehtiväsi opiskella jotain opiskelijarientojen ohella tietoja löydät opinto-oppaasta lukuvuodelle 2016-2017, joka löytyy sähköisenä tiedekunnan nettisivuilta tai oppaan voi ostaa huokeaan hintaan Lex Libriltä.

Mitä ovat sitsit?

Sitsit ovat akateemisen opiskelijaelämän hienoimmat juhlat (lue: bileet) heti vuosijuhlien jälkeen. Sitsejä voi oikeastaan kutsua vuosijuhlia varten harjoittelemiseksi - kuitenkin hyvin paljon rennommin. Sitseillä syödään kolme ruokalajia ja lopuksi on vuorossa kahvi ja punssi. Syöminen ei kuitenkaan missään nimessä ole päätarkoitus, vaan se on juominen ja laulaminen. Sitseillä lauletaan yhdessä juomalauluja ja seurataan toisten esityksiä. Sitsikulttuuriin liittyy hyvin paljon sääntöjä, joiden rikkojaa rangaistaan vaatimalla tältä laulu-, tanssi tai muuta esitystä. Jäykkää tai virallista sitseillä (ainakaan Lexin sitseillä) ei ole, vaan tärkeintä on hauskanpito, yhdessäolo ja tietysti juomalaulut. Sitsejä järjestetään useita vuodessa ja Fuksit pääsevätkin tutustumaan sitseihin Fuksisitseillä, joilla vielä opetellaan sitsikäyttäytymistä.

Missä sijaitsee Lexin toimisto ja ketkä siellä voivat asioida?

Lexin toimisto sijaitsee siis Yo-talo B:ssa ensimmäisessä kerroksessa. Toimisto on avoinna tiistaista torstaihin klo 12-16, jolloin Lexin pääsihteeri päivystää toimistolla. Fuksiviikolla pääset tutustumaan toimistoon oman tuutorisi johdattamana. Toimistolta saat myös monia lexiläisyyden mukanaan tuomia palveluita, kuten luentomuistiinpanoja ja jäsenistölle ilmaista Reilun kaupan kahvia. Ei sovi myöskään unohtaa tuoreinta Kauppalehteä, Maailman kuvalehteä ja 7 päivää -lehteä! Toimistolle sen palveluita käyttämään ovat tervetulleita kaikki lexiläiset.

Mikä Fuksimatrikkeli on?

Fuksimatrikkelilla tarkoitetaan kirjasta, johon on koottuna kaikkien tiettynä vuonna Turun yliopitson oikeustieteellisessä tiedekunnassa opintonsa aloittaneiden opiskelijoiden, eli yhden vuosikurssin opiskelijoiden kuvat ja yhteystiedot. Jokainen fuksi saa ilmaiseksi itselleen oman Fuksimatrikkelin ja se on noudettavissa Lexin toimistolta, kun se ilmestyy. Ilmestymisestä ilmoitetaan erikseen. Fuksimatrikkeli on oiva apu, kun kaipaat opiskelukavereidesi yhteystietoja ja tulevaisuutta ajatellen Fuksimatrikkeli on hieno muisto omasta vuosikurssistasi. Tämän vuoksi onkin eritysen tärkeää, että toimitat omat tietosi matrikkeliin. Tietojen keräämisestä ilmoitetaan loppukesästä/alkusyksystä.

Kuinka pääsen Lexin järjestämiin tapahtumiin ja mistä saan niistä lisätietoa?

Lexin järjestämiin tapahtumiin voivat osallistua Lexin jäsenet. Useat tapahtumat ja bileet ovat maksuttomia tai niihin osallistumisesta peritään pantti, joka palautetaan takaisin myöhemmin. Tavallista kuitenkin on, että Lexin järjestämiin tapahtumiin myydään erikseen lippuja. Lipunmyynti tapahtuu useimmiten Lyyti-palvelussa. Tapahtumista saat näppärästi lisätietoa Lexin tapahtumakalenterista ja liittymällä Lexinfo-sähköpostilistalle. Myös Calonian ilmoitustaululle ilmestyy tapahtumien lähestyessä tapahtumajulisteita, joista voit poimia oleelliset tiedot tapahtumasta.

Fuksiviikon osalta erillistä ilmoittautumista ei ole, vaan kaikkien fuksien oletetaan osallistuvan kaikkiin tapahtumiin, tuutorit pitävät siitä huolen. Ainoastaan torstain Kiertoajelua varten sinun tulee ostaa lippu, jonka saat tuutoriltasi.

Miten voin liittyä Lexinfo-sähköpostilistalle?

Lexinfo-sähköpostilista on tarkoitettu Lexin sisäiseen tiedotukseen. Lexinfon kautta saat tietoa tapahtumista, opiskeluun liityvistä asioista ja muista tärkeistä asioista kuten ylioppilaskunnan asioista. Lexinfo-sähköpostilistalle on helpointa liittyä samalla kun täytät liittymislomakkeen Lexin jäseneksi. Liittymislomakkeessa on oma kohtansa Lexinfo-sähköpostilistalle liittämisestä. Toinen helppo tapa liittyä listalle on ottaa sähköpostitse yhteyttä tiedotusvastaavaan Joel Nurmeen tiedotus(a)lex.fi. Tiedottaja lisää tällöin sähköpostisi listalle.

Olen kuullut, että pokaamalla hallituslaisia saa mainetta ja kunniaa. Niinpä tiedustelisinkin, keltä hallituslaiselta irtoaa helpoiten, ketä on turha yrittääkään?

Hallituslaisten pokaamisesta voi toki saada mainetta ja kunniaa. Täysin toinen asia on, onko kyseinen maine hyväksi. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta (vaikka tässä tapauksessa se ilmeisesti olisi kuitenkin toivottavaa), joten ehdottomasti kannattaa lähestyä -ah- niin kuumaa hallituslaista! Toki boostia omalle egolle ja statukselle saa myös roppakaupalla tuutoreidenkin kanssa heilastelusta.

 

 

Facebook Facebook Facebook Facebook Facebook Facebook Facebook Facebook