Historiateos

Lex - Sui Generis

Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry:n 50-vuotishistoriateos kertoo lainlukijoiden piirissä tehdystä edunvalvontatyöstä, palvelujen tuottamisesta ja yhteisön elämästä. Se on paitsi järjestöhistoria myös kertomus yksittäisten lexiläisten työstä ja toiminnasta yhdistyksensä hyväksi. Lexin historia on kappale turkulaista opiskelijaelämää, johon lexiläiset ovat jättäneet vahvan jälkensä.

Muutos alle sadan lainlukijan familiaarisesta kerhosta yli tuhannen opiskelijan yritysmäiseksi yhdistykseksi on ollut suuri. Tästä ovat hyvänä osoituksena ennen kaikkea oma kerhohuoneisto, valmennuskurssit ja Lex Libri Oy. Erityispiirteineen ja -saavutuksineen Lex ry on muiden ainejärjestöjen joukossa omassa luokassaan, omaa laatuansa – sui generis.

Lex ry:n 50:tä ensimmäistä vuotta muistellaan historioitsija Tapani Kuntun laatiman historiateoksen sivuilla. Teoksen "Lex - sui generis" on kustantanut Lakimiesliiton Kustannus. Teos on laadittu pöytäkirjojen ja ainejärjestölehtien lisäksi lähes kolmenkymmenen haastattelun pohjalta. Kuvitusta kirjaan on saatu sekä Lexin omasta arkistosta että entisiltä lexiläisiltä.

Teoksen hankkiminen

 Lex - sui generis, Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry 1961-2011, on hankittavissa 45 euron hintaan

(35 euroa Lex ry:n jäsenille).

Teoksen voi hankkia itselleen Lex ry:n toimistolta ja Lex Libri Oy:n kaupasta Calonialta.

Lisäksi voit tilata teoksen haluamaasi osoitteeseen, jolloin hintaan lisätään postituskulut.

Lisätiedot:

Lex ry:n hallituksen puheenjohtaja Teemu Auressalmi, puheenjohtaja@lex.fi, p. 050 325 2465

Tekijä: Tapani Kunttu, tapani.kunttu@historia-memoria.fi

Historiatoimikunnan pj. Matti Lajunen, matti.lajunen@utu.fi tai historia@lex.fi

Arvostelukappaleet: Lakimiesliiton Kustannus, kustannuspäällikkö Antti-Pekka Hulkko, antti-pekka.hulkko@chamber.fi 

Teosta ovat tukeneet:

Suomalainen Lakimiesyhdistys
Juridiska Föreningen i Finland r.f. - Suomen Lainopillinen Yhdistys ry
Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
Turun yliopiston ylioppilaskunta

Asianajotoimisto Brander & Manner
Bird & Bird
Dittmar & Indrenius
Castrén & Snellman
Roschier
PwC
Hannes Snellman

 

Sivukartta