Lex toimisto

Lex ry:n toimisto muuttaa

Lex ry:n nykyinen toimisto sijaitsee Yo-talo A:ssa, jonka remontointi alkaa vuonna 2016. Kevään aikana on selvinnyt, ettei nykyistä ainejärjestökäytävää tule enää remontin jälkeiseen A-taloon. Tämän takia hallitus alkoi pikimmiten etsimään uusia, toimistoksi sopivia tiloja. Uudet tilat löytyivätkin nopeasti ja hallitus päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja muuttaa uusiin tiloihin heti varmistaakseen sen, että tilat varmasti olisivat käytössämme remontin alkaessa.  Uudet tilat sijaitsevat Yo-talo B:n alakerrassa, entisen starttipakettivaraston tiloissa. Sisäänkäynti uuteen toimistoon tapahtuu B-talon TYYn saunan puoleisesta päädystä. Nykyisestä toimistosta muutetaan pois toukokuun loppuun mennessä, eli ensi syksystä asti päivystys tapahtuu uudella toimistolla. 

Toimiston muuttoon liittyen järjestetään ylimääräinen yhdistyksen kokous, jossa hallitus tulee esittämään lisätalousarvion, johon on sisällytetty muuttoon ja uuden toimiston varustamiseen liittyvät kustannukset. Lisäksi kokouksessa käsitellään hallituksen ehdotus, jonka mukaan pääsihteerille maksettaisiin kesäkuukausilta päivystyspalkkion suuruinen korvaus siitä, että pääsihteeri vastaa uuden toimiston järjestämisestä käyttövalmiiksi kesän aikana.

Mikäli haluat olla vaikuttamassa siihen, miltä uusi toimisto tulee näyttämään, tulethan uudelle toimistolle keskiviikkona 6.5. klo 11 kertomaan mielipiteesi.

Varsinainen muutto tapahtuu toukokuun viimeisellä viikolla. Pyydämmekin kaikkia halukkaita saapumaan auttamaan muutossa keskiviikkona 27.5. Päivällä kannetaan tavarat A-talosta B-taloon ja illalla fiilistellään viimeistä kertaan vanhalla toimistolla rennommissa tunnelmissa.


Hei nämäkin voisivat kiinnostaa sinua!

Sunnuntaimaili 4.9.

Mukavaa sunnuntaita!  Tässä sunnuntaimailissa: 1. ABBA-sitsit 6.9. 2. Le...